Kesä kauneimmillaan ja lomaa. Voisko paremmin olla? Tietysti jos alkaa saivarrella niin voisi valittaa että loma on lopuillaan ja kesäkin voiton puolella. Mutta ei saivarrella tällä kertaa.

Kesä on mennyt tosi nopeasti, pienellä reissulla etelän suunnalla kävin kesäkuussa. Teki älyttömän hyvää stressaavan kevään jälkeen. Ja elokuussa on vielä edessä ihana Lapin reissu tuntureiden keskelle.

Kirjoittaminen on taas jäänyt, kait sen takia että yleensä olen kirjoittanut kun jokin asia on vaivannut ja painanut mieltä. Nyt ei ole ollut pahemmin sellaisia asioita. Ilmeisesti logiikka toimii siten että jos yleensä kirjoittaa kun menee huonosti niin kun menee paremmin ei voi kirjoittaa tai alkaa mennä huonosti? Olipa sekavasti ilmaistu, mutta joka tapauksessa pointti on se että ihan kohtuullisen hyvin on mennyt viime aikoina.

Sellainen ihme on jopa tullut vastaan, että vapaa-aikaa tuntuu olevan turhankin paljon. Voisi siis kuvitella hankkivansa jonkin harrastuksen. Jotain liikunnan tapaista kenties. Tai taulujentuherrusta tms. En edes muista milloin viimeksi olen voinut miettiä mitä haluan tehdä, viime vuodet on ollut pelkkää pitää, täytyy, on pakko -hokemista.

Erästä hyvin mukavaa ja herttaista miestä olen tapaillut jonkin aikaa. Ihan vaan tapailumielessä ainakin toistaiseksi. Aluksi näytti hyvinkin lupaavalta, mutta nyt en ole niin varma. Älyllisesti ei ehkä olla ihan yhteensopivia, jos niin voi sanoa. Keskustelut on aika turhauttavia. Eikä mies taida pahemmin välittää koirista, vai mitä sanot kommentista "niitä saa uusia" kun kerroin äitini 16-vuotiaan koiran kuolleen? Samoin luonnolla ja ympäristöllä ei ole hänelle erityisempää merkitystä, vain ihmiset on tärkeitä. Metsässä ei hänen mielestään ole "mitään". Mun mielestä missään muualla ei ole pahemmin mitään, ainakaan kovin tärkeää...

En tiedä onko noilla näkemyseroilla väliä suhteen kannalta, ei kai voi olettaa toisen olevan täysin samoilla linjoilla? Mulle ne vaan sattuu olemaan todella tärkeitä asioita. Pelkään, että edessä on paljon turhautumista ja pettymyksiä jos jatkan tuon miehen kanssa. Toisaalta niitä on edessä joka tapauksessa eikä suhde ole yhtä symbioosia ja sielujen harmoniaa kuin kioskikirjallisuudessa. Vai onko? Mulla ei ole hajuakaan kun en ole ollut yhdessäkään tasapainoisessa ja pidemmän päälle toimivassa suhteessa. Ei ole mihin verrata.

Joku viisas voisi sanoa tähän että pitää tehdä niin kuin tuntuu hyvältä. Ei musta koskaan tunnu täysin hyvältä. Aina tuntuu että katastrofi on tuloillaan - niin se on yleensä ollutkin. Se tässä traumaattisessa mielessä onkin pahinta, ei voi luottaa tunteisiinsa. Se, mikä tuntuu tutulta ja turvalliselta (kotoa opitulta) on yleensä tuhoisaa. Eli periaatteessa pitäisi toimia just päinvastoin kuin vaistot sanoo. Vaistoja kuuntelemalla on päädytty hyvin huonoon jamaan aiemmin. Toisaalta joskus intuitio tai terve järki, miksi sitä nyt haluaa kutsua, on joskus pelastanut pahoilta virheiltä. Vaikeus on erottaa kieroutuneet vaistot terveestä vainusta.

Esimerkiksi exä tuntui huumaavan hyvältä, kolahti ja kovaa ensi näkemältä. Kuin olisin tuntenut hänet aina. Niin olinkin, tavallaan. Samanlaista tunnekylmyyttä ja välinpitämättömyyttä kuin aikoinaan kotona. Senkin tajusin tietysti turhan myöhään. Onnellisia ne, joilla on kotona ollut sen verran terve ilmapiiri että voivat aikuisenakin suunnistaa turvallisin mielin sitä kohti. Mun pitäisi nimenomaan välttää sitä mikä mua vetää puoleensa ja opetella olemaan suhteissa, joissa en osaa olla ja jotka tuntuu vaikeilta, työläiltä ja kuluttavilta.

Niin että ota tässä nyt selvää mikä on hyvästä ja mikä ei... Hyvä puoli on se, että sen kyllä tajuaa lopulta - viimeistään jälkikäteen. Sitä odotelleessa, hyvää kesän jatkoa kaikille. Syökää mansikoita vielä kun niitä saa :)