Tuli kevät ja talvi yhtäaikaa. Maaliskuu ja lumi. Mikäs siinä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, jne.
Mieliala ei ole vielä kohonnut mainittavasti. Oikeastaan ennemmin laskenut, mutta siihen on olemassa ihan pätevä syykin. En vain viitsi sitä täällä pahemmin ruotia kun on aika henkilökohtainen asia.

Mulla on Pääsiäisen jälkeinen viikko lomaa, olisi tarkoitus tehdä lyhyt reissu silloin. Ihan muutaman päivän kaupunkiloma Euroopan sisällä, ei sen kummempaa. Odotan jo silti kiivaasti sitä, olisin loman tarpeessa jo nyt. Joulun aikaankaan ei ollut ylimääräistä vapaata niin alkaa jo tuntua. Niin eikä sitä hiihtolomaakaan.

Lueskelin yksi päivä läpi tuoreimpia blogikirjoituksiani, aika paljon olin toistanut sitä yhtä ja samaa. Huonot keli, koira kantaa kuraa sisälle, opiskelut tympii jne. Jotenkin tuntuukin, että elämä on jymähtänyt jonkinlaiseen sumppuun, päivät ja viikot on toistensa kopioita eikä oikein mikään innosta. Onhan tässä ollut muutamia yllätyskäänteitä talven aikana, mutta perusluonteeltaan arki on ollut hiton tylsää jo useamman vuoden. Ainahan se on, mutta ihan ahdistavissa määrin. Tekisi tosissaan mieli tempaista irti kaikesta tästä harmaudesta ja varmaan kohta on pakkokin etten täysin aivokuole.

Keksisi vaan miten. Sinänsä mun elämässä ei ole mitään yksittäistä osa-aluetta joka erityisesti tympisi. Kaikki on ihan ok. Se kai siinä onkin se häiritsevä homma. Jotenkin mun olisi helpompi kestää tilannetta, jossa jokin asia rassaisi mutta muut olisivat hyvällä mallilla kun että kaikki on vuodesta toiseen "no joo". Ei ehkä pitäisi valittaa kun on ollut niitäkin ajanjaksoja kun asiat on rassanneet ja pahasti, mutta valitan silti.

Pelottaa kuitenkin tehdä siirtoa mihinkään suuntaan kun voi käydä niinkin että mennään ok:sta helvettiin. Enkä oikein tiedä edes mitä haluaisin eikä sitä tunnu tulevan mieleen vaikka kuinka miettisi. Ehkä just siksi loma olisi niin hyvä veto tähän väliin, saisi vähän etäisyyttä tähän kaikkeen ja selviäisi ehkä mikä eniten tympii kun palaa takaisin.

Jostain luin, että jonkun psykologin mukaan myytti ihmisen elämän jaksottumisesta seitsemän vuoden ajanjaksoihin saattaa pitää paikkaansa. Että seitsemän vuoden välein ihmisen psyyke pakottaisi eteenpäin jos muutoksia ei muuten ole tullut. Tai ainakin tulee ravisteltua olemassaolevia rakenteita kunnolla ja testattua niiden kestävyyttä. Kävi mielessä että olisikohan mun viime aikojen tuskastumisessa sellasesta kyse, koska melko tarkkaan seitsemän vuotta sitten elämä myllääntyi aika lailla uusiksi.

Lähdin ulkomaille töihin kesäksi, mikä ehkä oli yritys hakea jotain ratkaisua epämääräiseen ahdistukseen ja huonoon oloon. Aika pian Suomeen palaamisen jälkeen tajusin mennä lääkäriin ja muutaman kuukauden byrokratian ja tappelun jälkeen aloitin terapian. Sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä vanhan paskan läpikäyntiä, itkua, murtumista, sätkimistä, pettymistä, kompurointia ja jaloilleen nousemista uudelleen. Oman itsen etsiskelyä. Ehkä sen vaiheen voisi jo vähitellen jättää taakseen, vaikka tietenkin tunteitaan ja toimintaansa saa aina peilata menneeseen jonkin verran. Mutta ihan elämäntapana vanhojen kauhomisen voisi jättää sinne menneisyyteen. Kun vaan tietäisi mitä sitten tekisi...

Tosiaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä tiedän mistä mun ajoittainen tavallista suurempi paha olo johtuu ja miksi jotkut asiat on mulle hankalempia kuin muille. Ja toisaalta: jotkut helpompia. Alan hahmottaa sitäkin kuka mä olen, mitä mä haluan ja mistä pidän. Kai sekin on jo jotain? Alku ainakin. Surullista tietenkin, että sellaset asiat alkaa hahmottua nyt kun muille ne valottuu aikuisiän kynnyksellä. Mutta taas toisaalta: joillekin ei koskaan.

Tämän vuosikymmenen mä olen enemmän tai vähemmän ajelehtinut minne sattuu kun aiempien elämänvaiheiden scheisse on vienyt lähes kaikki voimavarat. Ei mulla ole ollut läheskään aina aikaa tai voimia miettiä minne haluan suunnistaa opiskelemaan, töihin, harrastamaan. Enemmän se on ollut sellaista "miten tästäkin nyt selviäisi" -henkistä touhua. Nyt voisi jo alkaa sanoa sanottavansa itsekin oman elämänsä suhteen. Hei, mulla taitaa olla murrosikä :)

Pitää varmaan lähteä tästä ulos polttamaan tupakkaa, ajelemaan mopolla ja ööh, puristelemaan finnejä? Tai jotain muuta teinimeininkiä. Ainakin täytyy miettiä vakavissaan elämänsä suuntaa eikä vain jahkailla. Ehkä innostun jopa tekemään jotain.

Palataan taas :)