Tuttu ja turvallinen sunnuntaikrapula, pitkästä aikaa. Ihan vahinkokrapula tällä kertaa. Tarkoitus oli mennä parille leffan jälkeen kaverin kanssa, ja meninkin. Sen jälkeen Litrahuuli sai vielä suostuteltua muutamalle. Mitään kohtuuttomia määriä en onneksi kitannut, mutta sen verran kuitenkin että tuntuu. Muutama tupakkakin meni, ekaa kertaa kesän jälkeen. Hyi hyi.

Työstä vielä, jostain syystä se vaivaa ja vaivaa mua nykyään päivittäin. Ehkä mä kehittelen vähitellen jotain ennenaikaista kolmenkympinkriisiä ja pitää vaikka väkisin myllätä elämäänsä jollain tavalla. Käytännössähän se tarkoittaa työn vaihtamista kun ei juuri ole muuta myllättävää... Kriisit on ihan tervetulleita välillä. Ei tee pahaa miettiä mitä elämällään meinaa tehdä vai tekeekö mitään.

Mä haluaisin muuttaa pois pk-seudulta, ehkä. Kerran olen sellasta ratkaisua kokeillut eikä se ollut yhtään hyvä juttu. Toisaalta sairastuin silloin ekaa kertaa masennukseen, en tiedä oliko muutto vieraalle paikkakunnalle yksi syy masennuksen puhkeamiseen vai oliko siellä asuminen helvetillistä masennuksen takia. Varmaan sekä että. Silloin vannoin, etten enää koskaan lähde tutuista ympyröistä ja kavereiden luota mihinkään. Sitten suurin osa kavereista muutti pois mun luota, ulkomaille tai muualle Suomeen.

En tiedä mikä mua vetää pois täältä. Periaatteessa kohteeton hinku pois on mun mielestä huolestuttava asia, koska yleensä se tarkoittaa halua paeta itseään ja ahdistavia tunteita. Hetken helpottaa kun on liikkeessä tai uudessa paikassa. Ahdistuksella on mun kokemuksen mukaan muutaman kuukauden toimitusaika, perässä se seuraa kuitenkin. Sitten pitää taas lähteä liikkeelle. Toimitusaikakin lyhenee joka kerran jälkeen, lopulta pitää olla kokoajan liikkeessä.

Mä en usko että mä nyt haluan paeta mitään, ennemmin tunnen vetoa luonnon helmaan. Jonnekin, missä voi juoda suoraan purosta, antaa koiran ravata vapaana ja lepuuttaa korvia puun havinassa. En tiedä tarkemmin missä se paikka voisi olla tai mitä siellä tekisin purosta ryyppäämisen lisäksi.

Tässä kuva viime viikon reissun varrelta. Voiko tällaisissa maisemissa olla masentunut?



Haluaisin tehdä fyysisempää työtä, sekin riittäisi ettei tartte istua pehvallaan koko päivää. Olisi kiva kirjottaa ja ehkä käyttää (tosin jo rappeutumaan päässyttä) kielitaitoa. Lukemiseen pitäisi jäädä enemmän aikaa. Perhe olisi tietenkin kiva, mutta sitä en uskalla enää edes toivoa kun on epäsuorasti kiellettykin toivomasta. Pari koiraa ja piha ei ehkä olisi kohtuuttomia toiveita. Autoa en hanki, joten pitäisi asua luonnon keskellä palveluiden lähellä. Tai sitten hommata valjakko koirille :)

Kuuntelen Olavi Uusivirtaa samalla, "on niin helppo olla onnellinen ja tyytyä siihen mitä on". Jep jep. Vielä parempi: "mä voin suunnitella mun koko elämän, vaimon ja viran ja talonkin. Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin. " Ei kai?