Laskin eilisen alkoholiannokset: 17. Ainakin se on valistunut arvaus jos ei koko totuus. Yhteensä viikon kulutus siis 19. Tekisi mieli hakea kaupasta yksi tasoittava niin pääsisi kauniiseen tasalukuun, mutten hae. Nakertelen vaan liikuntapäiviksi hommaamiani välipalakeksejä. Nyt kärsitään, perkele.

Suurkulutuksen rajana pidetään - jostain syystä - naisilla 16 annosta viikossa. Järjettömän suuri luku. Lääkäri Juhani Seppäsen, Selvästi juovuksissa -kirjan kirjoittajan, mukaan raja-arvoille ei ole mitään lääketieteellistä perustetta. Kropan kannalta suositeltava määrä on hyvin yksiselitteinen: 0. Höpötykset parista lasillisesta viiniä päivässä terveyssyistä on pelkkää huttua. Jos viinillä on jotain terveysvaikutuksia niin ei se ainakaan alkoholista tule. Ja ilmankin pärjää.

Nyt kun olen viime aikoina miettinyt omaa alkoholinkulutusta, olen huomannut miten pitkälle homma on mennyt. Mulla on aina kaapissa särkylääkettä ja valmisruokaa krapulan varalle. En voi laskea sen varaan, että selviän viikonloppuna kauppaan, enkä yleensä maanantainakaan. En yleensä pese tummaa pyykkiä arkena, säästelen pyykit sunnuntaiksi niin voin sitten pestä haisevat baarivaatteet samalla - todistusaineisto pitää hävittää.

Mulla on jopa krapulavaatteita. Mukavia, vilpoisia ja rähjäisiä. Krapulassa ei voi pukeutua siististi tai muodollisesti, ristiriita olotilan kanssa olisi liian jyrkkä. Krapulavaatteet ei koskaan ole punasia, se korostaisi naaman punotusta.

Kaveritkin on tainnut valikoitua, huomaamattani, juomistapojen ja -asenteiden kautta. Mulla on yksi raitis kaveri, häneenkään tuskin olisin tutustunut aikuisiällä. Oma juominen tuntuu normaalimmalta kun kaverit juo samaan tahtiin, jopa enemmän. Mä olen elänyt kuplassa, sokeana juomiselleni kun yksi yleisimmistä juomaseuralaisista juo huomattavasti enemmän. Juomiskerrat ei tunnu useilta, kun niiden välissä on pariin kertaan ehtinyt kieltäytyä baariin lähdöstä. Alkoholia ei näytä kuluvan kerralla paljon kun toinen tyhjentää kaksi tuoppia siinä ajassa kun mä yhden. Tosin viime aikoina olen kirinyt välimatkaa umpeen.

Kuvaa sumentaa sekin, etten ole vuosiin juonut juurikaan väkeviä. Siis shotteja. Eilen meni yksi. Miedot alkoholithan ei ole käytännössä alkoholia ollenkaan, janojuomia. Työt ja koiran olen aina hoitanut, en ole ollut päivääkään krapulan takia pois töistä ja koira on aina ulkoilutettu ja ruokittu. Työn ja koiranhoidon laatu sen sijaan on totta kai kärsinyt, kukapa väsyneenä päänsäryissään kykenisi  kohtuullista kummempaan suoritukseen. Juominen ei koskaan ole täysin oma asia. Joku muukin siitä kärsii aina. Aina.

Kyllästyttää. En mä tällaista elämää halua. Koko elämä yhtä krapulaa, valitusta ja morkkista. Turha mun on tännekään joka viikonloppu tilittää juomisestani jos jatkan samaan tahtiin. Parempi lopettaa nyt eikä sitten kun on pakko. Jos en päätä itse lopettaa niin maksa päättää ennemmin tai myöhemmin mun puolesta. Mun elämänfilosofiani on muutenkin, että jos joku asia pännii niin sille pitää yrittää tehdä jotain tai sitten tyytyä kohtaloonsa - ja pitää pää kiinni. Mikään ei ärsytä niin kuin ammattivalittaja. Tiedän, koska olen elänyt sellaisen kanssa suurimman osan elämääni.

Sanoin aiemmin, että krapulassa ei pidä tehdä päätöstä juomisen lopettamisesta. Mä teen silti. Oikeastaan olen tehnyt sen alustavasti jo aiemmin, mutta lykkäsin lopullista päätöstä jo sovittujen juominkien jälkeiseen elämään. Eli tähän päivään. Tuskin mä raivoraittiiksi rupean, varmasti vedän tukevat kännitkin vielä ja moneen kertaan. Mutta tällainen joka viikkoinen läträäminen pitää lopettaa. Ja se loppuu. Mä tiedän sen, koska mulla on korkea moraali ja jumalattoman kova tahdonvoima, se on fakta eikä vain krapulaisen uhoa. Päätin muutama vuosi sitten lopettaa tupakanpolton työaikana. Se päätös piti ja pitää edelleen, kertaakaan en ole lipsunut. Sortuminen ei ole käynyt lähelläkään. Ja tupakkaan mä olin koukussa, alkoholiin en. Mä halusin juoda, mutten halua enää.

Lupaus: ensi viikonloppuna en kärsi krapulasta. Jos kärsin, niin mörökölli minut vieköön.