Tiedättekö mikä tuntuu yllättävän hyvältä? Piirtää pyöreä nolla juomapäiväkirjaan koko viikon saldoksi. Kun ei ole kulunut alkkista, ei ole tullut poltettuakaan yhtään. Jädeä, pullaa ja keksiä olen mussuttanut ettei ihan paheettomaksi pääse elämä luisumaan.

Viikonloppuvieras lähti vähän aikaa sitten. Käytiin Taiteiden yössä perjantaina, yksi näyttely kierrettiin läpi, kokeiltiin joogaa Töölönlahdella ja muuten vain poukkoiltiin keskustassa. Eilen lauantaina käytiin Suomenlinnassa. Oltiin sen verran myöhään liikenteessä että museot ja näyttelyt oli menneet tai juuri menossa kiinni. Tuuli oli järkyttävän kova, ei kauaa jaksettu pyöriä ulkona. Kahvilla ja pullalla käytiin kuitenkin viehättävässä kahvilassa.

Lauttaa takaisin mantereelle odotellessa iski viikonlopun oikeastaan ainoa kunnon houkutus. Seisoskeltiin tuulelta suojassa (suljettuun) näyttelytilaan ja panimoravintolaan johtavassa aulassa. Kurkistin ravintolaan sisälle, siellä oli ihanan hämärää, täydellinen baarivalaistus. Viihtyisät tilat, iloista puheensorinaa ja tuopeissa panimon omaa olutta. Kävelystä väsyneenä, tuulen vuoksi hieman viluissaan ja 24 h seuran takia aavistuksen ahdistuneena ja jännittyneenä kunnon huurteinen olisi ollut enemmän kuin tarpeen.

En kuitenkaan edes ehdottanut sisälle menemistä. Ajattelin, että tuopin tuoma helpotus olisi kuitenkin nollaantunut jälkeenpäin pettymyksen takia. Ei sillä että olisin absolutistiksi ryhtymässä, mutta olisihan se ollut aika noloa heti ensimmäisenä viikonloppuna vähentämispäätöksen jälkeen löytää itsensä tuopin äärestä.

Todella omituinen olo kun ei ole krapulaa. Heräsin epänormaalin aikaisin tänään, puoli kymmeneltä. Yleensä nukkuisin sunnuntaisin krapuloissani miten pitkään vain, mutta olen sopinut itseni kanssa nousevani viimeistään puoliltapäivin käyttämään koiran ulkona. Vaikka olenkin aina käyttänyt sen yöllä kotiin palattuani.

Erikoisen huomion tein omasta suhtautumisestani lauantaina. Liikkeellä oli erityisen paljon krapulaisia edellispäivän bakkanaaleista johtuen, lipittelivät naamat punoittaen limua tai tasoittavaa terasseilla. Osa oli päässyt jo uuteen nousuun ja nauru oli herkässä. Suokin lautalla oli paljon nuorisoa mäyräkoirineen ja salmaripulloineen. Huomasin ajattelevani olevani jotenkin askeleen verran heidän käyttäytymisensä yläpuolella. En ihmisenä parempi, mutta fiksummassa tilanteessa. Tai ehkä vertasin itseäni aikaisempaan käyttäytymiseeni. Tuntui pirun hyvältä. Vaikka vain viikko sitten olin itsekin tillintallin ja seuraavana päivänä hirveässä krapulassa. Mietin moneen kertaan että mahtaa tuollakin kaverilla olla huomenna pää kipeä. Humalaisten käytös vaikutti harvinaisen törpöltä, miten sokea sille onkin voinut olla kaikki nämä vuodet?

Rakkaus on sokea, mutta niin on ilmeisesti kiintymys alkoholiinkin.